NEBULA: 1. luku: Uuden alku

Mukana olevat Pokémonit:

Ohessa liikkuvat Pokémonit:
- Persian "Luna" (lemmikkinä oleva Persian)
- Jonathanin Pokémonit: Vileplume, Vaporeon, Sceptile, Kecleon, Lucario, Machamp
- Sylvian Pokémonit: Simisage, Zebstrika, Sawsbuck, Galvantula, Delphox

Kommentit: Olen jättänyt tarkoituksella mainitsematta tässä luvussa Jonathanin ja Sylvian Pokémonit nimeltä, koska niitä on loppujen lopuksi yhteensä paljon enkä saanut ainakaan tähän lukuun niitä mukaan mitenkään järkevästi, mutta ovat jonkin verran mukana lyhyesti mainittuna. :'D Mutta tarkoitus olisi kyllä mainita kyseisiä poksuja nimeltä jatkossa. :) Ja edellämainituista syistä en laittanut pikkukuvia kyseisistä Pokémoneista, koska en saanut laitettua kuvien muodossa mitenkään järkevään järjestykseen, kuten Phantump "Percyn" kohdalla. :'D Mutta nauttikaa ensimmäisestä luvusta. :)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sängyn vieressä sijaitsevalla yöpöydällä oleva herätyskello piippasi heräämisen merkiksi. Vaikka en yleensä ole aamu-uninen, tuntui silti ettei olisi silti halunnut nousta ylös lämpöisestä ja pehmeästä sängystä. Mutta pakkohan se oli, koska olin luvannut käydä Pokémonkoululla näyttämässä Lunaa, perheeni lemmikki-Persiania, ja Percyä uusille koululaisille, jotka eivät ole aiemmin nähneet Persiania Phantumpista puhumattakaan, joten oli ainakin hyvä syy käydä vierailemassa vanhassa opinahjossa Lunan ja Percyn kanssa. Luonteensa puolesta Percy viihtyy mielellään lasten kanssa, joten olisin joka tapauksessa vienyt Percyn näytille koululle, mutta Luna taas on Persianiksi varsin kiltti ja viihtyy muiden seurassa, joten Lunan uskalsi ottaa mukaan. Kaiken lisäksi molemmat Pokémonit ovat käyneet koululla aiemminkin, joten tämä oli kummallekin tuttua peruskauraa. Koululla käynnin jälkeen tarkoitus olisi käydä vielä laboratoriossa tapaamassa professori Camillea liittyen alkavaan matkaani.

Sammutin herätyskellon, nousin paremmin istumaan sängyn reunalle, jossa venyttelin hieman käsiäni ennen kuin nousin ylös.  Luna nukkui mielellään huoneessani ja Lunalle olikin varattu oma nukkumakori, joka oli sijoitettu yöpöydän toiselle puolelle, jossa Luna tälläkin hetkellä makasi Percy vierellään, mutta nousi kissamaisesti venytellen ylös Percyn lähtiessä yhtä energisenä ylös kuin aiemminkin. ”Phantuump!” Percy sanoi tullessaan syliini. Luna taas tuli kiehnäämään jalkoihin alkaen samalla kehräämään melko kuuluvasti. ”Huomenta vaan teille kummallekin,” toivotin Pokémoneille pitäessäni Percyä sylissäni oikealla kädelläni ja paijaessani vasemmalla kädelläni kiehnäävää Lunaa. ”Jos vaan suotte, niin pitäisi hoitaa itseni kuntoon,” lisään vielä päästäen Percyn sylistäni. Keittiöstä kuuluikin astioiden kolinaa ja puhetta sekä leijui hyvä tuoksu, mikä merkitsi Jonathanin ja Sylvian olevan jo hereillä ja että Sylvia oli tekemässä aamupalaa.

Puolen tunnin kuluttua olin saanut itseni valmiiksi, joten siirryin kohti keittiötä Percy edellä ja Luna vierellä. Keittiöön tullessani Jonathan istui ruokapöydän äärellä lukemassa päivän lehteä ja hörppi samalla kahvia, Sylvia taas viimeisteli aamupalaa. Ruokapöydällä oli ennestään muutama aamupalavaihtoehto: puutarhasta kerättyjä hedelmiä ja marjoja oli kolmea eri sorttia kumpaakin, vastaleivottuja sämpylöitä, leikkeleitä ja mehua. Astiat ja ruokailuvälineet oli jo katettu valmiiksi. Hellan ääressä Sylvia paistoi viimeistä lettua. Sylvian ja Jonathanin Pokémonit olivat hieman sivummalla syömässä omia ruokiaan hyvällä ruokahalulla. ”Hyvää huomenta!” toivotin Jonathanille, Sylvialle ja muille Pokémoneille. ”Huomenta, kultaseni,” Sylvia toivotti siirtäessään viimeistä lettua lettupinon päälle. ”Nukuttiko hyvin, Jamie?” Jonathan kysyi istuutuessani hänen viereensä ruokapöydän äärelle. ”Joo, sain nukuttua hyvin,” vastasin myöntävästi, ”vaikka matkaan lähteminen hieman jännittääkin.” ”Jännittäminen on normaalia ja kuuluu asiaan,” Sylvia totesi laittaessaan lautasella olevan lettupinon pöytään Percyn leijuessa uteliaana Sylvian ympärillä. ”Et ole ensimmäinen etkä myöskään viimeinen, jota jännittää alkava matka,” Sylvia lisää kääntyen sitten Percyn puoleen saaden Phantumpin syliinsä. ”Se on totta,” Jonathan myöntää taitellessaan lehteä kasaan ja siirtää lehden vieressään olevalle tyhjälle tuolille. ”Mutta eiköhän aloiteta syömään,” Jonathan sanoo vielä, ”etenkin jos sinun pitää ehtiä käydä koululla ennen lähtöä.” Vilkaisin kelloa, joka näytti 25 vaille kahdeksaa. ”On tässä vielä aikaa,” totean alkaessani kasata aamupalaa itselleni Percyn ja Lunan saadessa omat ruokansa Sylvialta. ”Yhdeksältäkö sinun piti olla siellä?” Sylvia kysyy laskiessaan Lunan kupin tämän eteen ennen kuin laittoi Percyn kupin sivupöydälle. ”Oikeastaan varttia yli yhdeksän,” vastaan, ”mutta olemme siellä vain noin tunnin verran. Sen jälkeen menen suoraan professori Camillen luo.” Sylvia nyökkää vastaukseksi ja siirtyy minun ja Jonathanin seuraan aamupalalle. ”Harmi, kun vanhempasi eivät ole täällä saattamassa sinua matkaan,” Sylvia sanoo hieman haikeana hetken hiljaisuuden jälkeen. ”He kun puhuivat asiasta usein ennen katoamistaan.” ”Niinpä, mutta sille ei voi enää mitään,” Jonathan myönsi, ”mutta onhan sinulla meidät, Jamie-rakas.” ”Ja hyvä niin,” myönnän ottaessani haukun vastaleivotusta leivästä, ”ja se riittää minulle, että te olette paikalla.”

Tunnin päästä aamiainen oli saatu syötyä, joten lähdin kävelemään Percyn ja Lunan kanssa kohti koulua, vaikka aikaa olisi ollut vaikka kuinka. Olisin halunnut auttaa tyhjentämään ruokapöydän, mutta Sylvia sanoi pärjäävänsä kyllä Jonathanin ja heidän Pokémoniensa kanssa ja että meidän olisi hyvä lähteä ajoissa siltä varalta, jos Percy sattuu huomaamaan jotain mielenkiintoista eikä malttaisi heti lähteä oikeaan suuntaan. Suostuin tähän, joskin olin samaa mieltä Percystä, joten tein kuten pyydettiin. Ilma oli kaunis ja päivä aurinkoinen, mikä oli hyvä juttu tulevaa matkaa varten. Jokunen pieni Pidgey- ja Ledyba-parvi lensi ylitsemme kukin parvi joka kerralla eri suuntaan. Percy liikkui innosta puhkuen hieman etäämmällä, mutta silti edelleen näköetäisyydellä minun ja Lunan kävellessä vierekkäin perässä, samalla tervehtien muutamaa satunnaista tuttua ihmisten kulkiessa ohitse kukin minnekin. Koululle kävellessämme mietin alkavaa matkaa ja matkan edetessä jännitys oli alkanut onneksi hellittää. Ja olisi varmasti hellittänyt kokonaan siihen mennessä, kun pääsen laboratoriolle.

Lopulta saavuin koululle. ”Percy, tulehan syliin,” pyysin vierelläni olevaa Percyä ojentaen samalla käteni levälleen merkiksi syliin tulosta. Percy tulikin mukisematta syliin, joten lähdin kulkemaan kohti pääovia. Oville saapui myös muitakin ihmisiä, joista yksi piti minulle ovea ja jota myös kiitin astuessani sisään vilkuttava Percy sylissä ja Luna perässäni. Matkalla oikeaan luokkaan tervehdin muita tuttuja oppilaita ja opettajia, jotka samalla tervehtivät Percyä ja Lunaa. Pian saavuinkin oikean luokan eteen, jonne luokan opettajakin saapui samaan aikaan. ”Sattuipa sopivasti,” opettaja totesi hymyillessään ja silittäessään samalla Percyä ja Lunaa. ”Niinpä,” vastaan naurahtaen. ”Tulkaahan peremmälle, lapset ovat odottaneetkin teitä,” opettaja toteaa avatessaan luokan oven ja astuen sisään. Luokkatila oli vielä toistaiseksi tyhjä, koska tunti ei ole vielä alkanut kuin vasta muutaman minuutin päästä. Päästin Percyn sylistäni tutkimaan paikkoja saatuani siihen luvan ja istuuduin toiseen tuoliin, joka oli opettajapöydän vieressä. Luna tuli maate jalkojeni juureen. Ehdimme jutella opettajan kanssa hieman ennen kuin lapset saapuivat luokkaan. Saapuessaan lapset katselivat uteliaina jaloissani makaavaa Lunaa ja lasten yläpuolella leijuvaa Percyä, joka oli laskeutunut lähemmäs lapsia tervehtiäkseen näitä. Lasten mentyä istumaan pulpettien ääreen saivat lapset kysellä Percyyn ja Lunaan liittyen, ja minä vastailin kysymyksiin parhaani mukaan. Myös yleistä keskustelua oli ja lapset saivat paijata niin Lunaa kuin Percyäkin. ”Miten kauan Percy on ollut sinulla?” eräs tyttö kysyi innostuneen kuuloisena. ”Itse asiassa pienestä pitäen, kun muutimme tänne,” vastaan. ”Percy nimittäin löytyi asuintalomme puutarhasta melko pian sen jälkeen, kun saavuimme Smitheille,” lisään vielä, ”aloin vain leikkiä Percyn kanssa, joten meistä tuli hyvät ystävät. Joten isäni päätti napata Percyn minulle, ettei kukaan muu vain nappaisi sitä.” Kerrottuani tämän sain vastaukseksi ihailevia lauseita. Juteltiin vielä hetken lasten kanssa, kunnes oli välitunnin aika ja minun taas oli lähdettävä Pokémonien kanssa kohti laboratoriota. Hyvästelin lapset lähtiessäni koulun pihalta kohti laboratoriota.

Ei kulunut kauaa, kun saavuin laboratoriolle Percyn ja Lunan kanssa. Percy oli tällä kertaa malttanut pysytellä minun ja Lunan seurassa, joten pääsimme nopeasti paikalle. Soitin ovikelloa ja jäin odottamaan, että joku tulisi avaamaan. Ei mennyt kauaa, kun professori Camille tuli avaamaan oven. Tervehdittyämme toisiamme astuin sisään laboratorioon Pokémonit perässäni Camillen sulkiessa oven perässämme. ”Jännittääkö yhtään matkan aloittaminen?” professori Camille kysyi ystävällisesti kulkiessamme peremmälle laboratorioon. ”Aamulla kyllä, mutta ei enää jännitä,” vastaan. ”Hyvä kuulla,” professori vastaa pysähtyen samalla yhden pöydän äärelle. Pöydälle oli laitettu esille 2 Poképalloa, jotka professori otti ja ojensi ne minulle. ”Muuta annettavaa ei minulla olekaan, koska sinulla on jo aloitusPokémon,” professori sanoo ottaessani pallot vastaan. ”Onko tavallista, että aloitteleva kouluttaja ei ota ensimmäistä Pokémoniaan vastaan tänne tullessaan?” kysyin professorilta laittaessani pallot housujen taskuun. ”Ei oikeastaan, joillain on valmiina Pokémon, jonka kanssa aloittavat matkansa,” professori vastasi rauhoittelevaan sävyyn, ”mutta on myös niitäkin, joilla ei ole, vaan saavat Pokémonin vasta täällä.” Nyökkään vastaukseksi. Jäin vielä juttelemaan professorin kanssa matkaan liittyvistä asioista. Jutellessamme Percy tutki uteliaana ympärilleen pysyen samalla lähellämme, Luna taas pesi itseään nuolemalla. Puolen tunnin päästä olin saanut puhuttua asiat halki professorin kanssa ja lähdin kohti kotia Pokémonien kanssa.

”Hei, tulin kotiin!” huikkasin avattuani oven ja astuessani sisään Percyn ja Lunan kanssa. Sylvia tuli vastaan olohuoneesta kädessään kesken jäänyt ompelutyö, jota Sylvia oli ryhtynyt jatkamaan. ”Hei, kultaseni”, Sylvia tervehtii iloisena. ”Onko Jonathan ulkona?” kysyin riisuessani kenkiä jaloistani Sylvian tervehtiessä Lunaa ja Percyä. ”On hän,” Sylvia vastaa, ”joten voit mennä pitämään hänelle seuraa. Ajattelin alkaa tekemään meille lounasta.” Nyökkään vastaukseksi, joten suuntaan kohti takaovea Percy ja Luna perässäni Sylvian mennessä puolestaan keittiöön jätettyään ompelutyön olohuoneeseen. Jonathan oli juuri lopettelemassa puuhailuaan puutarhassa tullessani ulos ja ilahtui minut nähdessään. Jonathania auttamassa olleet sekä Jonathanin että Sylvian Pokémonit tulivat tervehtimään. ”No, miten meni?” Jonathan kysyi tervehdittyämme. ”Ja tarkoitan ihan käyntejä koululla ja laboratoriossa.” ”Hyvinhän nuo sujuivat, kumpainenkin,” vastaan, ”tosin laboratoriolle mennessä jännitys oli hälvennyt kokonaan.” ”Sepä mukava kuulla,” Jonathan sanoi, ”mutta mitä sanoisit, että me molemmat istuttaisiin hetkeksi ja juotaisiin vettä? Olet kuitenkin ollut pystyssä hyvän tovin ja itsellenikin tekisi hyvää pieni tauko.” Minulle ehdotus sopi paremmin kuin hyvin, joten siirryimme Pokémonien kanssa terassille, jonne Sylvia oli sillä välin ehtinyt tuoda terassipöydälle kannullisen vettä sekä lasit minulle sekä Jonathanille ja Pokémoneille omat juoma-astiat maahan. Jäimme Jonathanin kanssa istumaan ja nautimme auringosta juodessamme samalla vettä ja rupattelimme samalla, myös Pokémonit nauttivat olostaan, myös Percy, joka aika ajoin innostui leikkimään kenenkin Pokémonin kanssa, joka vain suostui leikkimään Percyn kanssa.

Jonathanin ja minun pitämä tauko oli venähtänyt melko pitkäksi, koska Sylvia kutsui meidät lounaalle puolen tunnin kuluttua. Koska meillä kaikilla alkoi olla nälkä, niin minulla, Jonathanilla kuin Pokémoneillakin, siirryimme mielellään syömään Sylvian tekemää ruokaa. Lounaaksi Sylvia oli tehnyt lihamuhennosta ja salaattia sekä mukana oli aamusta jääneitä sämpylöitä. Syödessämme kerroin tarkemmin aamupäivän tapahtumista käytyäni koululla vierailun jälkeen laboratoriossa. ”Ensimmäinen salihan on koululla,” Jonathan totesi voidellessaan sämpylän puolikasta, ”joten oletko jo sopinut rehtorin kanssa, milloin menet sinne ottelemaan.” ”En nähnyt häntä tänään,” vastaan, ”mutta olen jutellut hänen kanssaan aiemmin asiasta. Voin milloin vain tulla koululle Percyn kanssa ja kuulemma riittää, että kysyn häntä.” ”Pitäisiköhän sinun hankkia toinen Pokémon Percyn lisäksi?” Sylvia kysyi minulta. ”Tarkoitan, että Fioralla itsellään on käytössä 2 Pokémonia. Helpottaisihan se hieman, ettei Percyn tarvitsisi otella kumpaakaan vastaan yksikseen.” ”Tiedän, mutta en ole ollenkaan miettinyt, minkä Pokémoni nappaisin,” myönnän ja otan yhden haarukallisen muhennosta suuhuni. Nimensä kuultuaan Percy tuli suu täynnä ruokaa kiehnäämään päätään omaa päätäni vasten. ”Olet sinäkin hassu,” totean Percylle nielaistuani ruoan ja paijatessani Percyä. Jonathan ja Sylvia hymyilivät kumpikin tilanteelle. ”Oli miten oli,” Jonathan aloitti Percyn mentyä takaisin paikoilleen, ”minä uskon, että sinä pärjäät kyllä. Ottelitpa sitten pelkästään Percyn kanssa tai et.” Sylvia nyökkäsi olevansa samaa mieltä miehensä kanssa.

Illemmalla alkoi vasta tuntua todella väsyneeltä. En tiedä, oliko aamulla koetusta jännityksestä ollut oma osansa tilanteeseen, mutta päivä oli joka tapauksessa työn täyteinen. Lounaan jälkeenkin autoin ruokapöydän tyhjentämisessä ja tiskien hoitamisessa, jonka jälkeen innostuin vielä auttamaan Jonathania puutarhassa Lunan makoillessa auringossa ja Percyn leikkiessä taustalla. Iltapalan jälkeen toivotin hyvät yöt Sylvialle ja Jonathanille, jotka jäivät joksikin aikaan katsomaan televisiota, ja menin sitten suoraan sänkyyn iltapuuhien jälkeen. Myös Percy oli väsynyt, mikä myös näkyi Phantumpissa, ei mikään ihmekään. Lunasta taas ei voisi sanoa samaa, kun kyseinen kissa lähestulkoon torkkui koko ajan milloin missäkin koko loppupäivän. Mutta Luna malttoi kuitenkin seurata minua huoneeseen ja meni maate omaan koriinsa. Itse menin sänkyyn maate Percyn tullessa tällä kertaa viereeni nukkumaan. Toivotettuani kummallekin Pokémonille hyvää yötä, sammutin pöytälampun ja kävin maate. Nukahdinkin lähes heti saatuani pään tyynylle.