NEBULA: 1. luku: Uuden alku

Mukana olevat Pokémonit:

Ohessa liikkuvat Pokémonit:
- Persian "Luna" (lemmikkinä oleva Persian)
- Jonathanin Pokémonit: Vileplume, Vaporeon, Sceptile, Kecleon, Lucario, Machamp
- Sylvian Pokémonit: Simisage, Zebstrika, Sawsbuck, Galvantula, Delphox

Kommentit: Olen jättänyt tarkoituksella mainitsematta tässä luvussa Jonathanin ja Sylvian Pokémonit nimeltä, koska niitä on loppujen lopuksi yhteensä paljon enkä saanut ainakaan tähän lukuun niitä mukaan mitenkään järkevästi, mutta ovat jonkin verran mukana lyhyesti mainittuna. :'D Mutta tarkoitus olisi kyllä mainita kyseisiä poksuja nimeltä jatkossa. :) Ja edellämainituista syistä en laittanut pikkukuvia kyseisistä Pokémoneista, koska en saanut laitettua kuvien muodossa mitenkään järkevään järjestykseen, kuten Phantump "Percyn" kohdalla. :'D Mutta nauttikaa ensimmäisestä luvusta. :)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sängyn vieressä sijaitsevalla yöpöydällä oleva herätyskello piippasi heräämisen merkiksi. Vaikka en yleensä ole aamu-uninen, tuntui silti ettei olisi silti halunnut nousta ylös lämpöisestä ja pehmeästä sängystä. Mutta pakkohan se oli, koska olin luvannut käydä Pokémonkoululla näyttämässä Lunaa, perheeni lemmikki-Persiania, ja Percyä uusille koululaisille, jotka eivät ole aiemmin nähneet Persiania Phantumpista puhumattakaan, joten oli ainakin hyvä syy käydä vierailemassa vanhassa opinahjossa Lunan ja Percyn kanssa. Luonteensa puolesta Percy viihtyy mielellään lasten kanssa, joten olisin joka tapauksessa vienyt Percyn näytille koululle, mutta Luna taas on Persianiksi varsin kiltti ja viihtyy muiden seurassa, joten Lunan uskalsi ottaa mukaan. Kaiken lisäksi molemmat Pokémonit ovat käyneet koululla aiemminkin, joten tämä oli kummallekin tuttua peruskauraa. Koululla käynnin jälkeen tarkoitus olisi käydä vielä laboratoriossa tapaamassa professori Camillea liittyen alkavaan matkaani.

Sammutin herätyskellon, nousin paremmin istumaan sängyn reunalle, jossa venyttelin hieman käsiäni ennen kuin nousin ylös.  Luna nukkui mielellään huoneessani ja Lunalle olikin varattu oma nukkumakori, joka oli sijoitettu yöpöydän toiselle puolelle, jossa Luna tälläkin hetkellä makasi Percy vierellään, mutta nousi kissamaisesti venytellen ylös Percyn lähtiessä yhtä energisenä ylös kuin aiemminkin. ”Phantuump!” Percy sanoi tullessaan syliini. Luna taas tuli kiehnäämään jalkoihin alkaen samalla kehräämään melko kuuluvasti. ”Huomenta vaan teille kummallekin,” toivotin Pokémoneille pitäessäni Percyä sylissäni oikealla kädelläni ja paijaessani vasemmalla kädelläni kiehnäävää Lunaa. ”Jos vaan suotte, niin pitäisi hoitaa itseni kuntoon,” lisään vielä päästäen Percyn sylistäni. Keittiöstä kuuluikin astioiden kolinaa ja puhetta sekä leijui hyvä tuoksu, mikä merkitsi Jonathanin ja Sylvian olevan jo hereillä ja että Sylvia oli tekemässä aamupalaa.

Puolen tunnin kuluttua olin saanut itseni valmiiksi, joten siirryin kohti keittiötä Percy edellä ja Luna vierellä. Keittiöön tullessani Jonathan istui ruokapöydän äärellä lukemassa päivän lehteä ja hörppi samalla kahvia, Sylvia taas viimeisteli aamupalaa. Ruokapöydällä oli ennestään muutama aamupalavaihtoehto: puutarhasta kerättyjä hedelmiä ja marjoja oli kolmea eri sorttia kumpaakin, vastaleivottuja sämpylöitä, leikkeleitä ja mehua. Astiat ja ruokailuvälineet oli jo katettu valmiiksi. Hellan ääressä Sylvia paistoi viimeistä lettua. Sylvian ja Jonathanin Pokémonit olivat hieman sivummalla syömässä omia ruokiaan hyvällä ruokahalulla. ”Hyvää huomenta!” toivotin Jonathanille, Sylvialle ja muille Pokémoneille. ”Huomenta, kultaseni,” Sylvia toivotti siirtäessään viimeistä lettua lettupinon päälle. ”Nukuttiko hyvin, Jamie?” Jonathan kysyi istuutuessani hänen viereensä ruokapöydän äärelle. ”Joo, sain nukuttua hyvin,” vastasin myöntävästi, ”vaikka matkaan lähteminen hieman jännittääkin.” ”Jännittäminen on normaalia ja kuuluu asiaan,” Sylvia totesi laittaessaan lautasella olevan lettupinon pöytään Percyn leijuessa uteliaana Sylvian ympärillä. ”Et ole ensimmäinen etkä myöskään viimeinen, jota jännittää alkava matka,” Sylvia lisää kääntyen sitten Percyn puoleen saaden Phantumpin syliinsä. ”Se on totta,” Jonathan myöntää taitellessaan lehteä kasaan ja siirtää lehden vieressään olevalle tyhjälle tuolille. ”Mutta eiköhän aloiteta syömään,” Jonathan sanoo vielä, ”etenkin jos sinun pitää ehtiä käydä koululla ennen lähtöä.” Vilkaisin kelloa, joka näytti 25 vaille kahdeksaa. ”On tässä vielä aikaa,” totean alkaessani kasata aamupalaa itselleni Percyn ja Lunan saadessa omat ruokansa Sylvialta. ”Yhdeksältäkö sinun piti olla siellä?” Sylvia kysyy laskiessaan Lunan kupin tämän eteen ennen kuin laittoi Percyn kupin sivupöydälle. ”Oikeastaan varttia yli yhdeksän,” vastaan, ”mutta olemme siellä vain noin tunnin verran. Sen jälkeen menen suoraan professori Camillen luo.” Sylvia nyökkää vastaukseksi ja siirtyy minun ja Jonathanin seuraan aamupalalle. ”Harmi, kun vanhempasi eivät ole täällä saattamassa sinua matkaan,” Sylvia sanoo hieman haikeana hetken hiljaisuuden jälkeen. ”He kun puhuivat asiasta usein ennen katoamistaan.” ”Niinpä, mutta sille ei voi enää mitään,” Jonathan myönsi, ”mutta onhan sinulla meidät, Jamie-rakas.” ”Ja hyvä niin,” myönnän ottaessani haukun vastaleivotusta leivästä, ”ja se riittää minulle, että te olette paikalla.”

Tunnin päästä aamiainen oli saatu syötyä, joten lähdin kävelemään Percyn ja Lunan kanssa kohti koulua, vaikka aikaa olisi ollut vaikka kuinka. Olisin halunnut auttaa tyhjentämään ruokapöydän, mutta Sylvia sanoi pärjäävänsä kyllä Jonathanin ja heidän Pokémoniensa kanssa ja että meidän olisi hyvä lähteä ajoissa siltä varalta, jos Percy sattuu huomaamaan jotain mielenkiintoista eikä malttaisi heti lähteä oikeaan suuntaan. Suostuin tähän, joskin olin samaa mieltä Percystä, joten tein kuten pyydettiin. Ilma oli kaunis ja päivä aurinkoinen, mikä oli hyvä juttu tulevaa matkaa varten. Jokunen pieni Pidgey- ja Ledyba-parvi lensi ylitsemme kukin parvi joka kerralla eri suuntaan. Percy liikkui innosta puhkuen hieman etäämmällä, mutta silti edelleen näköetäisyydellä minun ja Lunan kävellessä vierekkäin perässä, samalla tervehtien muutamaa satunnaista tuttua ihmisten kulkiessa ohitse kukin minnekin. Koululle kävellessämme mietin alkavaa matkaa ja matkan edetessä jännitys oli alkanut onneksi hellittää. Ja olisi varmasti hellittänyt kokonaan siihen mennessä, kun pääsen laboratoriolle.

Lopulta saavuin koululle. ”Percy, tulehan syliin,” pyysin vierelläni olevaa Percyä ojentaen samalla käteni levälleen merkiksi syliin tulosta. Percy tulikin mukisematta syliin, joten lähdin kulkemaan kohti pääovia. Oville saapui myös muitakin ihmisiä, joista yksi piti minulle ovea ja jota myös kiitin astuessani sisään vilkuttava Percy sylissä ja Luna perässäni. Matkalla oikeaan luokkaan tervehdin muita tuttuja oppilaita ja opettajia, jotka samalla tervehtivät Percyä ja Lunaa. Pian saavuinkin oikean luokan eteen, jonne luokan opettajakin saapui samaan aikaan. ”Sattuipa sopivasti,” opettaja totesi hymyillessään ja silittäessään samalla Percyä ja Lunaa. ”Niinpä,” vastaan naurahtaen. ”Tulkaahan peremmälle, lapset ovat odottaneetkin teitä,” opettaja toteaa avatessaan luokan oven ja astuen sisään. Luokkatila oli vielä toistaiseksi tyhjä, koska tunti ei ole vielä alkanut kuin vasta muutaman minuutin päästä. Päästin Percyn sylistäni tutkimaan paikkoja saatuani siihen luvan ja istuuduin toiseen tuoliin, joka oli opettajapöydän vieressä. Luna tuli maate jalkojeni juureen. Ehdimme jutella opettajan kanssa hieman ennen kuin lapset saapuivat luokkaan. Saapuessaan lapset katselivat uteliaina jaloissani makaavaa Lunaa ja lasten yläpuolella leijuvaa Percyä, joka oli laskeutunut lähemmäs lapsia tervehtiäkseen näitä. Lasten mentyä istumaan pulpettien ääreen saivat lapset kysellä Percyyn ja Lunaan liittyen, ja minä vastailin kysymyksiin parhaani mukaan. Myös yleistä keskustelua oli ja lapset saivat paijata niin Lunaa kuin Percyäkin. ”Miten kauan Percy on ollut sinulla?” eräs tyttö kysyi innostuneen kuuloisena. ”Itse asiassa pienestä pitäen, kun muutimme tänne,” vastaan. ”Percy nimittäin löytyi asuintalomme puutarhasta melko pian sen jälkeen, kun saavuimme Smitheille,” lisään vielä, ”aloin vain leikkiä Percyn kanssa, joten meistä tuli hyvät ystävät. Joten isäni päätti napata Percyn minulle, ettei kukaan muu vain nappaisi sitä.” Kerrottuani tämän sain vastaukseksi ihailevia lauseita. Juteltiin vielä hetken lasten kanssa, kunnes oli välitunnin aika ja minun taas oli lähdettävä Pokémonien kanssa kohti laboratoriota. Hyvästelin lapset lähtiessäni koulun pihalta kohti laboratoriota.

Ei kulunut kauaa, kun saavuin laboratoriolle Percyn ja Lunan kanssa. Percy oli tällä kertaa malttanut pysytellä minun ja Lunan seurassa, joten pääsimme nopeasti paikalle. Soitin ovikelloa ja jäin odottamaan, että joku tulisi avaamaan. Ei mennyt kauaa, kun professori Camille tuli avaamaan oven. Tervehdittyämme toisiamme astuin sisään laboratorioon Pokémonit perässäni Camillen sulkiessa oven perässämme. ”Jännittääkö yhtään matkan aloittaminen?” professori Camille kysyi ystävällisesti kulkiessamme peremmälle laboratorioon. ”Aamulla kyllä, mutta ei enää jännitä,” vastaan. ”Hyvä kuulla,” professori vastaa pysähtyen samalla yhden pöydän äärelle. Pöydälle oli laitettu esille 2 Poképalloa, jotka professori otti ja ojensi ne minulle. ”Muuta annettavaa ei minulla olekaan, koska sinulla on jo aloitusPokémon,” professori sanoo ottaessani pallot vastaan. ”Onko tavallista, että aloitteleva kouluttaja ei ota ensimmäistä Pokémoniaan vastaan tänne tullessaan?” kysyin professorilta laittaessani pallot housujen taskuun. ”Ei oikeastaan, joillain on valmiina Pokémon, jonka kanssa aloittavat matkansa,” professori vastasi rauhoittelevaan sävyyn, ”mutta on myös niitäkin, joilla ei ole, vaan saavat Pokémonin vasta täällä.” Nyökkään vastaukseksi. Jäin vielä juttelemaan professorin kanssa matkaan liittyvistä asioista. Jutellessamme Percy tutki uteliaana ympärilleen pysyen samalla lähellämme, Luna taas pesi itseään nuolemalla. Puolen tunnin päästä olin saanut puhuttua asiat halki professorin kanssa ja lähdin kohti kotia Pokémonien kanssa.

”Hei, tulin kotiin!” huikkasin avattuani oven ja astuessani sisään Percyn ja Lunan kanssa. Sylvia tuli vastaan olohuoneesta kädessään kesken jäänyt ompelutyö, jota Sylvia oli ryhtynyt jatkamaan. ”Hei, kultaseni”, Sylvia tervehtii iloisena. ”Onko Jonathan ulkona?” kysyin riisuessani kenkiä jaloistani Sylvian tervehtiessä Lunaa ja Percyä. ”On hän,” Sylvia vastaa, ”joten voit mennä pitämään hänelle seuraa. Ajattelin alkaa tekemään meille lounasta.” Nyökkään vastaukseksi, joten suuntaan kohti takaovea Percy ja Luna perässäni Sylvian mennessä puolestaan keittiöön jätettyään ompelutyön olohuoneeseen. Jonathan oli juuri lopettelemassa puuhailuaan puutarhassa tullessani ulos ja ilahtui minut nähdessään. Jonathania auttamassa olleet sekä Jonathanin että Sylvian Pokémonit tulivat tervehtimään. ”No, miten meni?” Jonathan kysyi tervehdittyämme. ”Ja tarkoitan ihan käyntejä koululla ja laboratoriossa.” ”Hyvinhän nuo sujuivat, kumpainenkin,” vastaan, ”tosin laboratoriolle mennessä jännitys oli hälvennyt kokonaan.” ”Sepä mukava kuulla,” Jonathan sanoi, ”mutta mitä sanoisit, että me molemmat istuttaisiin hetkeksi ja juotaisiin vettä? Olet kuitenkin ollut pystyssä hyvän tovin ja itsellenikin tekisi hyvää pieni tauko.” Minulle ehdotus sopi paremmin kuin hyvin, joten siirryimme Pokémonien kanssa terassille, jonne Sylvia oli sillä välin ehtinyt tuoda terassipöydälle kannullisen vettä sekä lasit minulle sekä Jonathanille ja Pokémoneille omat juoma-astiat maahan. Jäimme Jonathanin kanssa istumaan ja nautimme auringosta juodessamme samalla vettä ja rupattelimme samalla, myös Pokémonit nauttivat olostaan, myös Percy, joka aika ajoin innostui leikkimään kenenkin Pokémonin kanssa, joka vain suostui leikkimään Percyn kanssa.

Jonathanin ja minun pitämä tauko oli venähtänyt melko pitkäksi, koska Sylvia kutsui meidät lounaalle puolen tunnin kuluttua. Koska meillä kaikilla alkoi olla nälkä, niin minulla, Jonathanilla kuin Pokémoneillakin, siirryimme mielellään syömään Sylvian tekemää ruokaa. Lounaaksi Sylvia oli tehnyt lihamuhennosta ja salaattia sekä mukana oli aamusta jääneitä sämpylöitä. Syödessämme kerroin tarkemmin aamupäivän tapahtumista käytyäni koululla vierailun jälkeen laboratoriossa. ”Ensimmäinen salihan on koululla,” Jonathan totesi voidellessaan sämpylän puolikasta, ”joten oletko jo sopinut rehtorin kanssa, milloin menet sinne ottelemaan.” ”En nähnyt häntä tänään,” vastaan, ”mutta olen jutellut hänen kanssaan aiemmin asiasta. Voin milloin vain tulla koululle Percyn kanssa ja kuulemma riittää, että kysyn häntä.” ”Pitäisiköhän sinun hankkia toinen Pokémon Percyn lisäksi?” Sylvia kysyi minulta. ”Tarkoitan, että Fioralla itsellään on käytössä 2 Pokémonia. Helpottaisihan se hieman, ettei Percyn tarvitsisi otella kumpaakaan vastaan yksikseen.” ”Tiedän, mutta en ole ollenkaan miettinyt, minkä Pokémoni nappaisin,” myönnän ja otan yhden haarukallisen muhennosta suuhuni. Nimensä kuultuaan Percy tuli suu täynnä ruokaa kiehnäämään päätään omaa päätäni vasten. ”Olet sinäkin hassu,” totean Percylle nielaistuani ruoan ja paijatessani Percyä. Jonathan ja Sylvia hymyilivät kumpikin tilanteelle. ”Oli miten oli,” Jonathan aloitti Percyn mentyä takaisin paikoilleen, ”minä uskon, että sinä pärjäät kyllä. Ottelitpa sitten pelkästään Percyn kanssa tai et.” Sylvia nyökkäsi olevansa samaa mieltä miehensä kanssa.

Illemmalla alkoi vasta tuntua todella väsyneeltä. En tiedä, oliko aamulla koetusta jännityksestä ollut oma osansa tilanteeseen, mutta päivä oli joka tapauksessa työn täyteinen. Lounaan jälkeenkin autoin ruokapöydän tyhjentämisessä ja tiskien hoitamisessa, jonka jälkeen innostuin vielä auttamaan Jonathania puutarhassa Lunan makoillessa auringossa ja Percyn leikkiessä taustalla. Iltapalan jälkeen toivotin hyvät yöt Sylvialle ja Jonathanille, jotka jäivät joksikin aikaan katsomaan televisiota, ja menin sitten suoraan sänkyyn iltapuuhien jälkeen. Myös Percy oli väsynyt, mikä myös näkyi Phantumpissa, ei mikään ihmekään. Lunasta taas ei voisi sanoa samaa, kun kyseinen kissa lähestulkoon torkkui koko ajan milloin missäkin koko loppupäivän. Mutta Luna malttoi kuitenkin seurata minua huoneeseen ja meni maate omaan koriinsa. Itse menin sänkyyn maate Percyn tullessa tällä kertaa viereeni nukkumaan. Toivotettuani kummallekin Pokémonille hyvää yötä, sammutin pöytälampun ja kävin maate. Nukahdinkin lähes heti saatuani pään tyynylle.

SWORDS DANCE: 1. luku: Uusi alku (Tauolla)

Jostain unen rajamailla alkoi kuulua ärsyttävää piipitystä, joka ei ottanut loppuakseen. Piipityksen jatkuessa aloin heräillä pikkuhiljaa, kunnes olin saanut itseni edes jotenkin hereille ja noustakseni istumaan sängyn reunalle. Samalla sammutin herätykselle laitetun herätyskellon, joka oli piipittänyt sängyn vieressä olevalla pienellä, puisella työpöydällä. Vilkaisin herätyskelloa, joka näytti puoli kahdeksaa aamulla. Jäin vielä hetkeksi sängyn reunalle istumaan, että saisin kunnolla herättyä. ”Mitähän sitä laittaisi päällensä?” mutisin noustessani ylös sängyltä ja suuntasin ensimmäisenä vaatekaapille tutkimaan sen sisältöä. Edellisenä päivänä olin ollut sen verran hermona, etten ollut osannut päättää sopivia vaatteita päälle. Mukaan tulevat vaatteet sentään olin saanut valittua ja pakattua, tosin äidin avustuksella.

Itse asuintalo, jossa asuin vanhempieni ja heidän Pokémoniensa kanssa, on melko iso, kaksikerroksinen omakotitalo, joka sijaitsee rauhallisella alueella melko lähellä professorin laboratoriota, joskin meiltä sinne on matkaa yhden korttelin verran. Ulkoapäin talo oli maalattu vaaleankeltaiseksi puinen rakennus punaisine tiilikattoineen, joka sijaitsi melko isolla tontilla. Itse tontti oli rajattu pensasaidalla, jota hoidettiin säännöllisesti, sekä pihalla oli muutama erilainen kukkapenkki, marjapensaita ja hedelmäpuita sekä kasvimaa. Omakotitalossa oli 6 makuuhuonetta, joista 5 sijaitsi yläkerrassa ja päämakuuhuone alakerrassa, yläkerrassa oli myös 2 erillistä kylpyhuonetta ja alakerrassa yksi kylpyhuone vanhempien käytössä. Alakerrassa sijaitsi myös keittiö ja sen ohessa tilava ruokailutila, olohuone, takkahuone sekä kodinhoitotila, josta pääsee kulkemaan myös Pokémoneille tarkoitettuun oleskelutilaan, jossa asustaa lähinnä isän Charizard, Girafarig, Miltank, Tropius ja Slurpuff sekä äidin Delphox, Mr. Mime, Diggersby ja Machamp, loput Pokémonit eli isän Tangela ja äidin Pansage ja Houndoom oleskelivat enimmäkseen talon puolella, muuten Pokémonit Charizardia ja Tropiusta lukuunottamatta (ison kokonsa ja Charizardin hännänpäässä olevan liekin vuoksi) oleilivat molemmin puolin taloa ja oleskelutilaa. Huonekalut olivat kestäviä ja käytännöllisiä keittiötä myöten, mikä näkyi myös värityksessä, mutta muuten asunto oli varsin kodikas ja toivotti vieraan kuin vieraan tervetulleeksi.
Oma huone oli kuten nuoren aikuisen huone voisi olla; se oli tilava ja yhdellä seinällä oleva ikkuna teki siitä avaramman oloisen. Seinä oli maalattu vaaleansinisellä ja seinällä riippui jokunen valokuva, kuten perhekuva, sänky, yöpöytä herätyskelloineen ja yölamppuineen, työpöytä, kirjahylly sisältäen jokusen tietokirjan Pokémoneista, arkeologiasta ja tutkimuksista liittyen tietenkin Pokémoneihin enemmän tai vähemmän, sekä muutama Pokémon-pehmo lapsuudesta ja muuta pientä käyttötavaraa, vaatekaappi ja lipasto. Kalusteet olivat enimmäkseen puusta tehdyt ja väreiltään maanläheisiä, huoneen ainoat väripilkut olivat ikkunaverhot, lakanat ja lattialla olevat räsymatto ja Poképalloa muistuttava pyöreä matto.

Nukkuminen taisi tehdä terää, koska muutamassa minuutissa sain valittua sopivat vaatteet eli vaaleanpunaisen T-paidan ja tummansiniset farkut, jotka laitoin valmiiksi työtuolille odottamaan vyön seuraksi ja menin huoneeni vieressä olevaan kylpyhuoneeseen jatkamaan aamutoimia. Alhaalta keittiöstä kuului vaimeahkoa kolinaa ja puhetta, mikä tarkoitti sitä, että vanhempani olivat hereillä ja tuoksusta päätellen aamiainen alkoi olla pikkuhiljaa valmista. Joten olisi ainakin hyvä syy pitää kiirettä, vaikka itse tapaamiseen professorin kanssa oli vielä reippaasti aikaa.
Kului puoli tuntia, kunnes olin saanut aamutoimet valmiiksi ja vaatteet päälle (vyö jäi vielä odottamaan työtuolin selkämykselle), joten astelin portaita alas ja suoraan ruokailutilaan, jossa isä istuikin pöydän ääressä lukemassa päivän lehteä ja hörppien samalla kahvia. Äiti puolestaan hääräili keittiössä. Pokémoneista Tangela, Pansage ja Houndoom olivat myös ruokailutilassa ja söivät hyvällä ruokahalulla Pokémoneille tarkoitettua ruokaa, muut Pokémonit olivat tapansa mukaan oleskelutilassa syömässä omia annoksiaan. ”Hyvää huomenta, äiti ja isä!” toivotin vanhemmilleni antaen samalla isälle suukon poskelle ennen istuutumistani isäni viereen pöydän ääreen. ”Hyvää huomenta, kulta,” vastasi isä, johon äiti vielä lisäsi: ”Aamiainen on kohta valmista.” ”Hyvä, minulla nimittäin alkaakin olla jo nälkä,” totean hyväntuulisesti. ”Luulisi eilisen perusteella, ettet malttaisi syödä aamiaistakaan,” isä sanoo huvittuneen kuuloisesti laskien samalla lehden alas. ”Olit hermostuneempi kuin yleensä.” ”Kai nukkuminen auttoi asiaan,” vastaan, ”enkä voi tyhjällä vatsalla mennä professorin luo saatikka aloittaa matkaani.” ”Et tietenkään voi, kultaseni,” äiti sanoo tullessaan ruokailutilaan kantaen samalla mehukannua ja lasia tuoden kummatkin minun kohdalleni. Laskettuaan lasin ja kannun eteeni äiti suukottaa päälakeani lisäten vielä: ”Etkä sinä tännekään voi ikuisiksi ajoiksi jäädä.” Hymähdän vastaukseksi tarttuessani mehukannuun ja kaadoin itselleni mehua. Olin sairastunut lapsena ja sairauden pitkittyessä ja siitä toipuessa en voinut aloittaa matkaani 10-vuotiaana kuin vasta nyt, 10 vuotta myöhemmin. Harmittihan se hieman, mutta olosuhteet huomioon ottaen asialle ei voinut mitään. ”Oletko jo päättänyt, minkä Pokémonin valitset?” isä kysyi hörpätessään kahvia. ”Alkuun en osannut oikein päättää, koska kaikki kyseiset Pokémonit ovat ihania,” aloitin ja juon kulauksen mehua ennen kuin jatkan, ”mutta ajattelin lopulta pysyä teidän kanssanne tuli-linjalla ja valitsin Chimcharin.” Äiti oli saanut tällä välin aamiaisen valmiiksi ja oli jo tuomassa ruokaa pöytään, tällä kertaa ensimmäisenä korillisen tuoreita sämpylöitä. ”Vai Chimchar? Sepä mukavaa,” äiti toteaa laskiessaan sämpyläkoria pöytään. ”Niinpä, tosin ei sillä olisi ollut väliä, minkä Pokémonin olisit valinnut,” isä sanoo, ”riittää, että sinä itse olet tyytyväinen valintaasi.” ”Olen minä,” vastaan ja otan vielä lämpimän sämpylän korista. ”Mutta mistäs sen tietää, tulenko nappaamaan vastaavat Pokémonit matkani aikana tavalla tai toisella, jos nappaan,” totean vielä.

Kaksi tuntia myöhemmin laittaudun valmiiksi, koska minun pitäisi tavata professori William Larchin vajaan tunnin kuluttua tämän laboratoriossa. Vaikka laboratoriolle ei loppujen lopuksi ollut niin pitkä matka, halusin tästä huolimatta lähteä ajoissa matkaan. Olin myös luvannut piipahtaa vielä kotona näyttämässä Pokémoniani ennen matkalle lähtöä, kun olin saanut sen professorilta. Vaikka en erityisemmin meikkaa tai käytä muotikuteita, halusin silti tarkistaa, että kaikki on hyvin ja että kaikki oli varmasti mukana. Valitsemani vaatteet olivat varsin käytännölliset matkaa ajatellen, tosin käytin yleensä sellaisia vaatteita, jotka olivat mukavia ja käytännöllisiä, keneltä lie senkin ajatuksen olen perinyt. Lopulta olin valmis lähtemään, joten enää vain kengät jalkaan ja reppuselkään ja sitten menoksi. Sanottuani heiheit vanhemmilleni ja muille Pokémoneille lähdin kävelemään kohti laboratoriota. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen, jokunen Pidgey ja Pidove lehahtivat pieninä parvina yli ja pari Alolan Rattataa kipitti tien yli mennen ties minne. Vaikka itse aloitusPokémon onkin jo päätetty, niin en ollut ollenkaan miettinyt, minkälaisia Pokémoneja tulisin nappaamaan matkani aikana. Olin kuitenkin ajatellut nappaavani kaiken tyyppisiä Pokémoneja, joista olisi hyötyä saliotteluissa, mutta sen edemmäs en ollut asiaa miettinyt. Päätin lopulta, että nappaisin Pokémonin sen mukaa, kun tulee mielestäni sopiva Pokémon vastaan, lajista viis.

Lopulta saavuin laboratoriolle ja kellokin alkoi olla sen verran vähän, joten päätin soittaa ovikelloa ja jäin odottamaan. Kesti hetken, ennen kuin ovi tultiin avaamaan. Oven avasi nuorehko, ehkä minua noin 10 vuotta vanhempi, mies, joka oli ehtinyt vetäistä valkoisen takkinsa arkivaatteidensa päälle ja hymyili minut nähdessään. "Hei, olen tosiaan William Larch, mutta kutsu toki Liamiksi," professori esittäytyy pyytäen samalla minut sisään, "ja sinä olet arvatenkin Lydia Adams, vai kuinka?" "Niin olen," vastaan astuessani sisälle laboratorioon, "tosin taidan olla vanhin tapaamanne aloitteleva Pokémonkouluttaja." "Niin taidat olla, mutta ymmärrän kyllä, mitä aiemmin keskustelimme puhelimessa," professori vastaa sulkien oven samalla. Juttelemme samalla mennessämme peremmälle laboratorioon hakemaan oman Pokémonini sekä matkaan liittyvät tavarat. Jutellessamme en voinut olla panematta merkille, miten innokkaasti professori puhui Pokémoneista ja niihin liittyvistä asioista. Lopulta saavuimme huoneeseen, jossa oli pöydällä useampi Pokémonpallo, ja muita tarvikkeita ja huonekaluja. "Kerrohan, oletko jo valinnut ensimmäisen Pokémonisi?" professori Liam kysyi kääntyen samalla minuun päin. "Olen, ja se on Chimchar," vastaan nyökäten samalla. "Hyvä valinta, totta tosiaan," professori toteaa kääntyen pöydän ääreen ja ottaa pöydältä Chimcharin pallon käteensä. "Kutsutaanpas ensin pikkukaveri esiin," professori sanoo heittäen samalla pallon ilmaan saaden sen aukeamaan. Pallosta ilmestyi valon saattelemana Chimchar, joka hetken silmiään räpyteltyään katsahtaa uteliaana minuun. Kyykistyn Chimcharin eteen. "Hei, Chimchar. Olen Lydia, sinun kouluttajasi," esittäydyn hymyillen. "Chaar!" Chimchar vastaa iloisesti ja hyppää syliini, minkä seurauksena melkein menetin tasapainoni. Professori Liam naurahtaa huvittuneesti. "Tuo Chimchar onkin ystävällistä sorttia ja haluaisi mielellään olla kaikkien kaveri, jos mahdollista," professori toteaa. "Näköjään," vastaan naurahtaen ja nousen ylös Chimchar sylissäni. "Saanko myös nimetä Chimcharin?" kysyn professorilta. "Toki, jos haluat. Sinunhan se nyt on," professori vastaa ja lisää vielä: "Tuo Chimchar on sitten uros, joten toivottavasti se tieto auttaa nimen keksimisessä." Mietin hetken katsellen samalla sylissäni olevaa Chimcharia, joka puolestaan katsoo takaisin. "Miten olisi Chili?" ehdotan Chimcharille. "Chimchaaar!" vastaa juuri Chiliksi nimetty Chimchar innoissaan. Minä ja professori naurahdamme reaktiolle. "Se taisi olla sitten nappivalinta nimeksi," professori toteaa. "Saat vielä muutaman tavaran mukaasi," professori lisää ja lähtee sitten etsiskelemään yhdestä pöydästä tavaroita. Hetken etsittyään professori palaa takaisin syli täynnä tavaraa. Chili oli tällä välin siirtynyt sylistäni olkapäälleni istuskelemaan ja katseli uteliaana professoria ja tämän kantamuksia. "Tässä olisi Pokémonpalloja, Pokédex, kartta ja ensiapupakkaus, olepa hyvä," professori luettelee laskiessaan tavarat apupöydälle. Lasken reppuni alas avatakseni sen, jonka jälkeen laitan ensiapupakkauksen reppuun. Sen jälkeen laitan pallot, myös Chilin, vyölle, Pokédexin oikeaan lahkeen taskuun ja kartan saman puolen repun sivutaskuun. Jäin vielä hetkeksi juttelemaan professorille, jonka jälkeen professori lähti saattamaan minua takaisin ovelle. Mennessämme ovelle tulin Chilin kanssa tavanneeksi professorin omat Pokémonit, joita en ollut nähnyt tullessani: Scraggy, Helioptile, Chatot, Koffing, Alolan Sandshrew ja Nincada. Nämä nähdessään Chili hyppää alas olkapäältäni ja tervehtii professorin Pokémoneja, jotka vastaavat Chilin tervehdykseen. "Chimchar on ollut sen verran paljon tekemisissä Pokémonieni kanssa, joten ne ovat varsin tuttuja keskenään," professori selittää. "Sen huomaa," myönnän seuratessani tilannetta uteliaana. En ole nähnyt näitä Pokémoneja aiemmin luonnossa, joten minua kiinnosti kovasti kyseiset Pokémonit. Niinpä kyselin professorilta kysymyksiä näihin Pokémoneihin liittyen ja professori vastasi kysymyksiini niin hyvin kuin pystyi ja välillä innostui selittämään jotain tiettyä asiaa laajemmin. Lopulta pääsin lähtemään hyvästeltyäni Chilin kanssa niin professorin kuin tämän Pokémonitkin.