Hoitajatiedot Pokémonhoitola Nebulaan, jonne pääsin hoitajaksi.
Tarinat:
*tulossa*
Hoitajatiedot:
Nimi: Jamie
Skp: Nainen
Ikä: 18
Kuvaus: Jamie on täysi-ikäisyyden kynnykselle päässyt nuori nainen, joka on asunut lähes koko ikänsä kasvattivanhempiensa luona, jotka voisivat olla ikänsä puolesta enemmän Jamien isovanhemmat kuin vanhemmat. Luonteeltaan Jamie on auttavainen ihmisiä ja Pokémoneja kohtaan, ystävällinen ja iloinen, mutta osaa olla myös ärhäkkä, jos näkee kohdeltavan muita huonosti tai muuten kokee asiakseen puuttua tilanteeseen, mutta ymmärtää perääntyä tilanteesta pois, jos joutuu alakynteen. Jamie voi vaikuttaa myös hieman vanhanaikaiselta johtuen kasvattivanhempiensa iästä. Mitään erityisempiä tulevaisuuden suunnitelmia Jamiella ei ole, mutta Jamie haluaisi auttaa mielellään Pokémoneja jollain tapaa. Poikamaisesta nimestään huolimatta Jamie ei ole mikään poikatyttö, mutta tykkää pukeutua rentoihin vaatteisiin, mutta enemmän tyttömäisesti kuin poikamaisesti.
Alun perin Jamie lähti biologisten vanhempiensa kanssa Kanton alueelta Jamien ollessa hyvin pieni, minkä takia Jamie ei muista ajasta ennen Sieran alueelle tulemista eikä sitä, minkä takia heidän piti lähteä Kanton alueelta. Sieraan päästyään Jamie vanhempineen päätyi asumaan vanhahkon pariskunnan eli Jamien kasvattivanhempien luo Carnelian Cityyn. Vanhalle pariskunnalle Jamien vanhemmat eivät ole juurikaan avautuneet lähdöstään Kanton alueelta tai siitä, miksi käyttävät pelkästään etunimiä. Vain sen, että heidän piti lähteä, eikä vanha pariskunta ole rohjennut kysyä enempää asiasta. Muutaman vuoden päästä Jamien vanhemmat joutuivat lähtemään hoitamaan muutamaa asiaa jättäen Jamien vanhan pariskunnan hoiviin tarkoituksena viipyä muutama päivä, mutta tuntemattomasta syystä Jamien vanhemmat eivät koskaan palanneet ja heidät ilmoitettiin kadonneeksi. Etsinnöistä huolimatta heitä ei kuitenkaan löydetty ja Jamien täyttäessä 11 vuotta tämän vanhemmat julistettiin kuolleiksi. Koko tämän ajan pariskunta oli kasvattanut Jamieta omanaan. Vanhempien kadottua Jamie on usein miettinyt heidän lähtöään Kantosta ja siihen liittyvistä syistä, mutta ei tiennyt, mistä aloittaa mahdolliset etsinnät. Myös Pokémon-matkan lykkääntyminen johtui vanhempien menetyksestä ja vasta täytettyään 18 Jamie päätti aloittaa matkansa ja mahdollisesti selvittäisi vanhempiensa kohtalon.
Tiimi:
Laji: Phantump
Lempinimi: Percy
Skp: Uros
Tyyppi: Ghost / Grass
Kuvaus: Percy on varsin leikkisä ja lapsekas Phantump, joka haluaisi olla kaikkien kaveri, minkä takia Percy ei välttämättä ymmärrä, miksi joku ei halua sen seuraa tai muuten kaveerata sen kanssa. Yrittää kuitenkin parhaansa tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta ymmärtää kyllä jättää toisen rauhaan, jos niin pyydetään, ja kunnioittaa myös toisia ja toisten rajoja eikä änge väen vängällä toisen seuraan, vaikka ei yllä mainitusta syystä ymmärräkään syytä toisen haluttomuuteen. Jostain syystä Percy kuitenkin pelkää pimeää ja yksin jäämistä, mutta sietää etenkin pimeää jotenkuten ollessaan jonkun tutun ja turvallisen ihmisen ja Pokémonin seurassa. Percy on myös utelias, joka tutkii mielellään ja ei välttämättä kiinnitä ympäristöönsä huomiota tutkiessaan jotain uutta, minkä takia Percy saattaa jäädä jälkeen, jos kouluttaja ei huomaa pitää Percyä silmällä kulkiessaan. Percy syö mielellään ruokaa, varsinkin herkkuja, mutta jos vastaan tulee sellaista ruokaa, jota Percy ei ole aiemmin nähnyt saatikka maistanut, saattaa Percy olla alkuun hieman epäluuloinen kyseistä ruokaa kohtaan. Pienen houkuttelun ja maistamisen jälkeen Percy saattaa pitää tai olla pitämättä kyseisestä ruoasta riippuen siitä, millaista uutta ruokaa maistetaan.
Percy viihtyy mielellään kouluttajansa ja saman tiimin Pokémonien kanssa, myös uudet tuttavuudet kelpaavat seuraksi. Muuten Percy viihtyy mielellään kouluttajansa vierellä saattaen välillä pitää tätä kädestä, istuen välillä sylissä tai vierellä, ellei Percy ole leikkimässä matkan aikana tai lähettyvillä joko itsekseen tai jonkun Pokémonin kanssa. Percy viihtyisi mielellään samalla tavalla kuten kouluttajansakin kanssa muidenkin kohdalla, olettaen tietenkin sen olevan ookoo kyseisen ihmisen ja/tai Pokémonin kohdalla. Pelästyessään Percy alkaa itkemään ja saattaa mennä joko kouluttajansa syliin tai tämän tai tiimin Pokémonin selän taakse piiloon turvaan. Kestää hetken ennen kuin Percy rauhoittuu ja on oma itsensä.
Sivuhahmot:
-kuva tulossa-
Nimi: Jonathan Smith
Ikä: 68
Skp: Mies
Tiimi: Vileplume, Vaporeon, Sceptile, Kecleon, Lucario, Machamp
Kuvaus: Jonathan on syntynyt ja kasvanut koko ikänsä Carnelian Cityssä, josta hän on ainoastaan lähtenyt Pokémon-matkalleen ja aikuisiällä silloin tällöin lyhyelle lomamatkalle vaimonsa Sylvian ja kasvattityttärensä Jamien kanssa. Saatuaan nuorena Pokémon-matkansa päätökseen Jonathan päätyi työskentelemään puutarhurina, jossa hänen Pokémon-tiiminsä oli suurena apuna. Jonathan työskentelikin tehden pitkää uraa puutarhurina, kunnes pääsi eläkkeelle 65-vuotiaana. Eläkkeellä ollessaan Jonathan on hoitanut kotinsa puutarhaa, jota hän on myös hoitanut ollessaan yhä töissä. Vaikka puutarha ei olekaan iso, on sieltä saanut käyttöönsä erilaisia hyötykasveja ja -yrttejä, marjoja ja hedelmiä niin omaan kuin muidenkin käyttöön, ja onpahan puutarha houkutellut etenkin ötökkä- ja lintu-Pokémoneja paikalle säännöllisesti.
Luonteeltaan Jonathan on varsin leppoisa kaveri, joka ei turhista suutu saati hötkyile, vielä harvemmin suuttuu jos ollenkaan. Jonathan tulee kaikkien kanssa juttuun ja on yleensä se, joka aloittaa keskustelun, olipa aiheena mikä tahansa. Lisäksi Jonathan on se, joka osaa rauhoittaa riitatilanteen, minkä takia Jonathan on melko usein erotuomarina jonkun riidan koittaessa ja saa onneksi tilanteen melko nopeasti rauhoitettua ja saaden osapuolet sopimaan asiansa. Puutarhuri-taustansa takia etenkin naapurit tulevat kyselemään vinkkejä puutarhoihinsa liittyen aina silloin tällöin Jonathanilta milloin mitäkin, jolloin Jonathan auttaa mielellään, jos vain voi, ja kyselijät muistavat antaa vaivanpalkkaakin Jonathanille tämän avusta.
-KESKEN-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti